Esittelemme käytännön tapauksen avulla psykologisen turvallisuuden merkitystä ja rakentamista verkko-opinnoissa. Tapausesimerkkinä on aikuislukiossa lukuvuonna 21–22 toteutettu TO1 eli Tutkiva työskentely -opintojakso. Opintojakson ohjaaminen toteutettiin kahden opettajan yhteistyönä. Ensimmäistä kertaa tässä muodossa järjestetyn kokonaisuuden suunnitteluun oli käytettävissä hankerahoitusta.

Psykologinen turvallisuus syntyy luottamuksen ilmapiirissä. Lyhyesti määriteltynä lukiolaisopiskelijan kannalta kyse on siitä, että opiskelija kokee voivansa olla läsnä opiskelutilanteissa ilman huolta ja että hän uskaltaa ilmaista itseään pelotta. Esa Saarinen on kiteyttänyt tämän osuvasti nolostumisvapaaksi vyöhykkeeksi.

Verkko-opinnoissa lukio-opinnoille tyypilliset jatkuvasti vaihtuvat ryhmät sekä luontaisen viestinnän kannalta kapeat viestintäkanavat aiheuttavat epävarmuutta ja alkukankeutta tottuneissakin verkko-opiskelijoilla. Ennakkosuunnittelua tehdessämme meillä ei ollut vielä tietoa opintojakson opiskelijoista, joten jouduimme tekemään suunnitelmat oman arvioimme pohjalta.

Pohdimme, miten voisimme tuoda mukaan vertaispalautteen antamista ja miten sillä olisi kahtalainen rooli toisaalta yhteenkuuluvuuden luomisessa samaa kokeneiden kesken ja toisaalta henkilökohtaisen oppimisprosessin eteenpäin kuljettamisessa.

Rakensimme toteutuksen, jossa alkuvaiheessa emme avanneet opiskelijaryhmän saataville vielä kaikkea ennalta suunnittelemaamme vaan selvitimme ensin ryhmän (n = 21) lähtötilanteen. Halusimme erityisesti kehittää vertaispalautteen antamista, joka on verkko-opinnoissa melko vaativaa toteuttaa hyvin. Alkukyselyssä myös opiskelijoiden suhtautuminen vertaispalautteen antamiseen ja vastaanottamiseen näytti haasteelliselta. Vastauksissa näkyi vähäinen kiinnostus ja epäusko vertaispalautteen hyötyihin. 

Lähtötilanne vaati meitä muuttamaan ennakkosuunnitelmiamme radikaalisti. Valitsimme tietoisesti psykologisen turvallisuuden rakentamisen päämääräksi. Sisällöllisiä tavoitteita toteutimme alkuperäisen tavoitteenasettelun mukaisesti, mutta muutimme menettelytapoja, työskentelyn rytmitystä ja ohjeistusta.

Lopputulos täytti toiveemme, mutta pääsimme vertaispalautteen antamiseen ja vastaanottamiseen vaadittavaan ilmapiiriin vasta opintojakson (8 viikkoa lomaviikon vuoksi) kahdella viimeisellä viikolla. 

Asteittainen vuorovaikutusilmapiirin rakentaminen kannatti. Kun opiskelijat esittelivät toinen toisilleen omia tuotoksiaan opintojakson lopulla, tunnelma oli katossa. Opiskelijat uskalsivat puhua ääneen, moni myös avasi kameransa ja yhdessä tunnustettiin, miten jännittää. Muutama uskalsi antaa oman työnsä esittelyn ilman häpeää opettajan tehtäväksi ja osallistua sen jälkeen palautekeskusteluun. Vielä jatkoajalle jääneeseen viimeiseen tuotokseen opiskelukaverit kiirehtivät antamaan vertaispalautetta.